Kiitoskirje Vapepalle
Ma, 23.11.2009 - 09:15 — else.miettinen
Tiistaina 6.10. klo 16.00 Palvelukoti X:stä(xxxxtie 14) katosi muistamaton vanhus kulunvalvonnasta huolimatta. Hoitajat tekivät katoamisilmoituksen klo 16.25. Oli tuulinen ja kylmä ilta, turvakameran tallenteesta näimme, ettei vanhuksella ollut ulkovaatetusta. Uhkana oli hypotermia. Käynnistettiin poliisin ohjaama tehoetsintä, mukana olivat myös poliisiveneet xx, xx ja xx alueelta sekä XX. Illan kuluessa Vapaaehtoinen pelastuspalvelu kokosi x-seudulta n. 50 etsijän ryhmän haravoimaan pimeänä syysiltana x ja x aluetta. Palvelukodin henkilökunta, asukkaat ja kadonneen omaiset olivat erittäin huolestuneita ja ahdistuneita tilanteesta.
Klo 23.00 jälkeen saimme XX:ltä ilmoituksen, että vanhus on löytynyt hyväkuntoisena hortoilemassa X: teollisuusalueella.
Hän palautui väsyneenä, mutta onnellisena takaisin kotiin. Tilanteen ratkeaminen parhain päin oli kaikille suuri helpotus ja ilo.
Haluamme kiittää Vapepaa ja operaation johtajaa, N.N:ää, taitavasta työstä. Ryhmän ammatillinen osaaminen ja työskentely hädän hetkellä on sanoin kuvaamattoman arvokasta! Myös poliisioperaatiota ohjanneet poliisit X.X. ja Y.Y. kiittivät N.N:n ja hänen johtamansa ryhmän toimintaa ensiluokkaisena.
Voisitko ystävällisesti toimittaa nämä lämpimät kiitokset perille? Kaikki etsintään osallistuneet vapaaehtoiset ovat tervetulleita Palvelukodin tarjoamalle lounaalle täällä päin liikkuessaan.
Yhteistyöstä kiittäen!
Z.Z.
Palvelukodin johtaja
Ryhmät:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja