Löydä itsestäsi pelastaja!

Valtakunnallista 112-päivää vietetään 11. helmikuuta

Vuonna 2009 kannustetaan myös Vapepa-joukkoja mukaan järjestämään paikallisia 112-päivän tapahtumia yhdessä vastuuviranomaisten ja muiden järjestöjen kanssa.  Vapaaehtoinen pelastuspalvelu täyttää 45 vuotta vuonna 2009 ja haluaa olla näkyvästi esillä 112-päivänä yhdessä viranomaisten ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa edistämässä paikallista turvallisuutta.

Vaaratilanteiden välttäminen ja niissä toimiminen kuuluvat yhtä lailla pelastajien, poliisien, hätäkeskusten, sosiaali- ja terveystoimen sekä järjestöjen työn arkipäivään. Siksi yhteisen tapahtuman järjestäminen on järkevää.

Helmikuussa 2009 112-päivän teemana on arjen sankaruus. Arjen sankari on ihminen, joka osaa torjua arkipäivän vaaratilanteet. Eri toimijoilla on myös muita turvallisuuteen liittyviä teemoja.

Järjestöt (Vapepa, SPR, SPEK) ovat mukana edistämässä arjen turvallisuutta

ja samalla rekrytoimassa uusia toimijoita mukaan hälytysryhmiin teemalla: Löydä itsestäsi pelastaja! Turvallisuustaitoja voi oppia ja harjoitella järjestön toimintaryhmässä

 

Lue lisää www.112.fi