Hälytystilastoja
Vapepa-hälytykset/Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu (päivitetty 23.1.2012)
Etsintätermien selitys: Etsinnäksi on kirjattu tilanteet, joissa Vapepan yksiköitä on ilmoittautunut johtopaikalle ja maastotoiminta on käynnistynyt tai käynnistymässä. Etsintähälytys on tilanne, jossa Vapepa-johtaja ja -joukot on hälytetty liikkeelle, mutta kadonnut on löytynyt ennen toiminnan käynnistymistä. Etsintävalmius on tilanne, jossa poliisi on ilmoittanut katoamisesta ja pyytänyt Vapepaa kohottamaan lähtövalmiuttaan mahdollisen etsinnän varalle.
VUOSI 2012:
20.1. Liikenneonnettomuus Kajaanissa - rekan ja henkilöauton yhteentörmäys - Vapepa avusti poliisia liikenteenohjauksessa - Vapepa-johtajana Aarne Mursu, paikalla lisäksi 3 vapepalaista.
15.1. Etsintävalmius Sotkamossa - kateissa iäkäs nainen - Vapepa-johtajavalmiudessa Reino Määttä - poliisi löysi kadonneen ennen Vapepan hälyttämistä maastoon.
VUOSI 2011:
Vuoden 2011 hälytystehtävät ovat tässä näkyvissä alkuvuoden ajan. Koosteet vuosien 2008-2011 hälytyksistä löydät tämän palstan lopusta.
27.12. Liikenteenohjaustehtävä Tyrnävällä - Vapepan partio avusti onnettomuuspaikalla liikenteen ohjaamisessa raskaan ajoneuvon kaaduttua tielle.
23.12. Etsintävalmius Taivalkoskella - kateissa 70-vuotias mies - Vapepa-johtajavalmiudessa Ahti Jurmu - poliisin kelkkapartio löysi kadonneen kunnossa ennen Vapepa-joukojen hälyttämistä maastoon.
19.12. Etsintä Oulussa - kateissa 34-vuotias mies - Vapepa-johtajana Kimmo Rannanjärvi - etsinnässä mukana 21 vapepalaista - kadonnut löydettiin kunnossa Vapepa-partion maastosta löytämien jälkien ja johtolankojen ansiosta.
5.12. Etsintävalmius Pudasjärvellä - kateissa 16-vuotias tyttö - Vapepa-johtajavalmiudessa Ahti Jurmu - kadonnut löytyi kunnossa, ennen kuin Vapepa-joukkoja hälytettiin maastoon.
26.11. Etsintä Kuusamossa - kateissa 21-vuotias nainen - Vapepa-johtajana Janne Auvoranta - tilanteessa mukana 13 vapepalaista - kadonnutta ei löydetty etsinnän aikana - poliisi jatkaa tutkimuksia.
18.11. Etsintä Haapajärvellä - kateissa 43-vuotias nainen - Vapepa-johtajana Päivi Niemelä - mukana n. 15 vapaaehtoista - poliisi löysi etsittävän kunnossa yleisövihjeen perusteella - poliisi antoi tilanteesta ennakkotiedon edellisenä päivän 17.11.
6.11. Etsintä Muhoksella - kateissa 74-vuotias nainen - Vapepa-johtajana Tauno Bräysy - muutama Vapepa-yksikkö ehti ilmoittautua johtopaikalla, kun omaiset jo löysivät kadonneen kunnossa.
6.11. Etsintävalmius Utajärvellä - kateissa 60-vuotias nainen - palokunta löysi kadonneen kunnossa ennen kuin Vapepan valmiuspäivystäjä ehti hälyttää Vapepan joukot.
3.11. Etsintävalmius Suomussalmella - kateissa n. 80-vuotias mies - kadonnut löytyi kunnossa ennen kuin Vapepan valmiuspäivystäjä ehti hälyttää Vapepan joukot.
26.10. Etsintävalmius Kuusamossa - kateissa kaksi naista - valmiudessa Vapepa-johtaja Pekka Käkelä ja 4 Vapepa-ryhmää - viranomaiset löysivät kadonneet kunnossa ja valmius purettiin.
21.10. Etsintähälytys Oulussa - kateissa 74-vuotias nainen - Vapepa-johtajana Saija Ijäs - kadonnut löytyi hyväkuntoisena naapurista - Vapepa-johtaja ehti paikalle ja tulossa olevat joukot palasivat kotiin.
19.10. Etsintä Ylikiimingissä - kateissa 79-vuotias mies - Vapepa-johtajana Miia Karlsberg - Vapepasta mukana lähes 50 etsijää - Vapepa löysi kadonneen menehtyneenä.
12.10. Etsintä Muhoksella - kateissa 80-vuotias naishenkilö - Vapepa-johtajana Pekka Mattila - mukana lähes 40 vapepalaista ja 5 koiraa - etsintä ei tuottanut tulosta - kadonnut löytyi myöhemmin menehtyneenä.
26.9. Etsintävalmius Suomussalmella - kateissa 60-vuotias mieshenkilö - valmius peruttiin miehen löydyttyä kunnossa - Vapepan joukkoja ei ehditty hälyttää liikkeelle.
16.-18.9. Etsintä Reis-/Haapajärvellä - kateissa 79-vuotian nainen - Vapepa-johtajina Antero Salo (16.9.) ja Eija Siniluoto (17.-18.9.) - vapaaehtoisia eri päivinä yhteensä n. 70 - sunnuntaina 18.9. Vapepa jatkoi etsintää omatoimisesti poliisin luvalla - etsintä tuotti tuloksen: kadonnut löydettiin hukkuneena.
22.8. Etsintähälytys Oulussa - kateissa 82-vuotias nainen - sivullinen löysi kadonneen kunnossa, kun Vapepan joukkoja hälytettiin.
25.-27.7. Vesistöetsintä Kajaanissa - kateissa 47-vuotias mies - Vapepan venepartio, Vapepa-johtajina Reino Määttä ja Tanja Ruotsalainen, avusti poliisia kolmen päivän ajan edellisviikolla kadonneen miehen etsinnässä - etsintä ei tuottanut tulosta näinä päivinä.
Kadonnut löydettiin hukkuneena syyskuussa.
26.7. Etsintävalmius Sotkamossa - kateissa 53-vuotias mies - Vapepa-johtaja Reino Määttä ehti mukaan toimintaan tapahtumapaikalla - poliisi löysi kadonneen hyväkuntoisena ennen Vapepa-joukkojen hälyttämistä maastoon.
18.7. Etsintävalmius Pyhäjärvellä - kateissa 8-vuotias poika - poliisi löysi kadonneen ennen kuin Vapepa-johtaja ja -joukot ehdittiin hälyttää.
12.7. Etsintä Kiimingissä - kateissa 12-vuotias tyttö- Vapepa-johtajana Karoliina Salo, mukana n. 20 vapepalaista - poliisi löysi kadonneen kunnossa ennen maastotoimien käynnistymistä.
10.7. Etsintähälytys Sievissä - kateissa 76-vuotias mies - kadonnut löytyi kunnossa ennen kuin Vapepa-joukkoja ehdittiin hälyttää liikkeelle.
4.7. Etsintävalmius Kuusamossa - kateissa 75-vuotias mies - Vapepa-johtajavalmiudessa Pekka Käkelä ja Janne Auvoranta - poliisi löysi kadonneen hyväkuntoisena ennen Vapepan joukkojen hälyttämistä maastoon.
26.6. Etsintähälytys Oulussa - kateissa 82-vuotias mies - Vapepa-johtajavalmiudessa Pirkko Kerttula - kadonnut löytyi hyväkuntoisena poliisin hälytyssoiton aikana tulleen vihjeen perusteella.
25.6. Etsintä Kajaanissa - kateissa 74-vuotias mies - Vapepa-johtajana Tanja Ruotsalainen - mukaan ehti muutama vapepalainen, kun poliisi jo löysi kadonneen hyväkuntoisena.
13.6. Etsintä Kiimingissä - kateissa 71-vuotias mies - Vapepa-johtajina Miika Mielityinen ja Kimmo Rannanjärvi - mukana 10 autopartioita/21 vapepalaista - etsintä lopetettiin tuloksettomana. Etsintää jatkettiin omatoimisesti poliisin luvalla 14.6.-14.9. välisenä aikana 14 kertaa - Vapepa-johtajina toimi useita henkilöitä ja vapaaehtoisia näihin jatkoetsintöihin osallistui n. 300. Jatkoetsinnätkään eivät tuottaneet tulosta. Sivullinen löysi kadonneen menehtyneenä syyskuussa.
4.6. Etsintävalmius Oulussa - kateissa 82-vuotias mies - Vapepa-johtajavalmiudessa Pentti Piipari - poliisi löysi kadonneen kunnossa ennen kuin Vapepa-joukkoja ehdittiin hälyttää maastoon.
1.6. Etsintävalmius Haapavedellä - kadonneen tietoja ei saatu - poliisi löysi kadonneen, ennen kuin vapepalaisia hälytettiin maastoon.
18.5. Etsintävalmius Limingassa - kateissa kaksi pikkupoikaa - Vapepa-johtajavalmiudessa Jukka Tuuri ja Monica Repola - pojat löytyivät ennen joukkojen hälyttämistä maastoon.
13.5. Etsintä Oulussa - kateissa 72-vuotias nainen - Vapepa-johtajana Saija Ijäs - mukana n. 40 vapepalaista - kadonnut palasi itse lähtöpaikalleen myöhemmin.
11.5. Etsintä Oulussa - kateissa 8-vuotias tyttö - Vapepa-johtajina Kimmo Rannanjärvi ja Miika Mielityinen - mukana n. 50 vapepalaista - tyttö palasi kotiin hyväkuntoisena. Tilanteeseen hälytettiin myös henkisen tuen ryhmän (Lyhty-ryhmä) jäseniä.
26.4. Etsintävalmius Limingassa - kateissa vanhus, joka löytyi heti hälytyksen tultua (ei tarkempia tietoja).
16.4. Etsintä Muhoksella - kateissa 76-vuotias nainen - Vapepa-johtajina Pekka Mattila, Miika Mielityinen ja Jukka Tuuri - mukana 68 vapepalaista - omainen löysi kadonneen hyväkuntoisena.
9.4. Etsintähälytys Oulussa - kateissa 82-vuotias nainen - poliisi löysi kadonneen heti hälytyksen tultua Vapepalle - ryhmiä ei ehditty hälyttää tilanteeseen.
1.4. Henkisen tuen tehtävä Oulussa - henkisen tuen ryhmän työpari oli tukemassa lentokentällä lentomatkustajia koneen palattua kentälle moottorivian takia.
24.2. Etsintä Haukiputaalla - kateissa 70-vuotias nainen - Vapepa-johtajana Erkki-Pekka Rehu - mukana 90 vapepalaista - rajavartioston kelkkapartio löysi kadonneen, joka toimitettiin sairaalahoitoon.
19.2. Etsintähälytys Haapavedellä -kateissa 83-vuotias mies - taksi löysi kadonneen kunnossa, ennen kuin päivystäjät ehtivät hälyttää Vapepa-joukkoja.
13. 2. Etsintävalmius Haukiputaalla - kateissa 31-vuotias nainen - poliisi löysi kadonneen kunnossa ennen kuin joukkoja ehdittiin hälyttää tilanteeseen.
12.2. Etsintävalmius Haapajärvellä - kateissa 81-vuotias mies - poliisi löysi kadonneen kunnossa ennen kuin Vapepan joukkoja ryhdyttiin hälyttämään.
17.1. Etsintä Oulussa - kateissa 92-vuotias nainen - Vapepa-johtajana Saija Ijäs - toiminnassa mukana n. 20 vapepalaista - kadonneen omainen löysi kadonneen hengissä.
*************************************************************************************************
Edellisvuosien hälytystilastoja:
| Liite | Koko |
|---|---|
| Hälytykset 2009.pdf | 18.69 Kt |
| Hälytykset 2008.pdf | 187.75 Kt |
| Hälytykset 2010.pdf | 112.25 Kt |
| Hälytykset 2011.pdf | 108.31 Kt |