Maakuntatoimikunnan kokouskuulumisia

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntatoimikunta piti kokouksensa 1/2011 maaliskuun 24. päivänä Oulussa. Kokouksessa oli läsnä 13 järjestöjen, viranomaisten ja toimikuntien edustajaa.

Kokouksessa hyväksyttiin alueemme Vapepan toimintakertomus vuodelta 2010. Toimintakertomus on luettavissa uutissivultamme. Vuoden 2010 Vapepa-rahojen käytöstä todettiin, että Raha-automaattiyhdistykseltä tuleva ns. operatiivinen raha 10 000 € oli käytetty kokonaan ja ylitettykin. Ylittynyt osuus saatiin korvatuksi mm. Vapepan koulutukseen tulevasta OK-opintokeskuksen koulutustuesta. Poliisihallinnolta tulevaa hälytysrahaa siirtyi vuodelle 2011 runsaat 6 500. Vuodelle 2010 sitä oli ollut käytettävissä n. 11 000 €. Tälle vuodelle on jälleen luvassa RAY:n koulutusrahaa 10 000 €.

Ajankohtaiskatsauksessa kerrottiin mm. maakuntatoimikuntien valtakunnallisesta puheenjohtajatapaamisesta, jossa meidän puheenjohtajamme Tauno Bräysy oli valittu puheenjohtajien yhdyshenkilöksi. Katsauksessa todettiin myös kevään koulutukset, hälytykset, ja HÄTI-hälytystiedon päivittäminen hälytyskoulutusiltoineen.

Toimikunnan kokoonpanoon tuli yksi muutos. Merivartiosto oli nimennyt edustajakseen Jari Simin tilalle Matti Kropsun. Huomionosoitusanomuksia ei maakuntatoimikunnalle tällä kertaa tullut yhtään. Kirjattiin Jokilaaksojen toimikunnan myöntäneen Eveliina Hintikalle ja Oge Siltalalle Vapepan ansiomerkin kevään kokouksessaan.

Vapepan 50-vuotisjuhlavuosi lähestyy (2014). Kokouksessa käynnistettiin keskustelu asiasta ja päätettiin nimetä syksyllä työryhmä valmistelemaan asiaa.

Tiedotus asioissa Jari Simi kertoi Rajavartiolaitoksen organisaatiouudistuksesta 1.1.2011 alkaen, uudesta Meripelastusohjeesta 2010 sekä helmikuisesta talvietsintäharjoituksesta.

Maakuntatoimikunnan kokoonpanon löydät pääsivumme oikeassa reunassa olevasta valikosta (siniset tekstit).

 

 

Ryhmät: