Uusimmat uutiset

Vapepa mukana 112 -päivässä Hyvinkäällä


HYVINKÄÄN KAUPUNGINTALOLLA AVOIMET OVET JA 112-PÄIVA LAUANTAINA 11.2.2012 KLO 10:00-14:30

OHJELMA KAUPUNGINTALON AULASSA

klo 10:00    Tilaisuuden avaus, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Annika Kokko


Valmiusavaukset maakunnissa

Useissa maakunnissa ja joissain Vapepan paikallistoimikunnissakin on vuoden alussa tai ihan vuoden loppussa kokoonnuttu aktiivijoukolla miettimään alkavan vuoden toimintoja. Tilaisuudessa on tarkistettu toiminnot ja kalenterit, että ollaan yhtä mieltä tavoitteista ja kukin tietää tehtävänsä ja aikataulut.

Tänä vuonna on tarkoitus järjestää "Valmiusavaus" mahdollisimman monessa maakunnassa. Yksi tavoite on, että meillä on jotakuinkin samanlainen käsitys koko valtakunnassa siitä, missä Vapepassa mennään.


Tietokantaan kirjaaminen

Par´aikaa kirjataan tietokantaan vuoden 2011 hälytystehtäviä, koulutus- ja muita tapahtumia. Jos kirjaajilla on ongelmia, ottakaa yhteys Vapepa-koordinaattoriin (jari.honkanen@punainenristi.fi) ja kertokaa ongelmanne selkeästi. Pyrimme korjaamaan ongelman mahdollisimman pian.

Maanantaihin 23.01. mennessä tietokantaan viedyt tapahtumat ehtivät toimintakertomuksen piirakoihin.

Kiitokset kaikille kirjaajille työstänne ja tsemppiä vielä loppurutistukseenkin!


Kiitos kuluneesta vuodesta ja Hyvää Uutta Vuotta 2012

Kiitos kaikille toiminnassa mukana olleille ja siinä avustaneille. Vuosi oli hieman rauhallisempi edelliseen verrattuna ja toiminta-aika tilanteissa tippui kolmasosaan viimevuodesta. Silti aluellamme olleiden Vapepa tehtävien määrä on huomattava verrattuna muuhun suomeen. Kiitos siitä kuuluu teille toimijat, ilman ripeää, aktiivista ja motivoitunutta auttaja joukkoa emme olisi näihin tehtävämääriin päässeet.

 


Vapepa auttoi Etelä-Savossa

Etelä-Savon pelastuslaitos hälytti Vapepan 27.12. Suur Savon sähkön avuksi kartoittamaan sähkölinjoille tulleita vaurioita Hannu-myrskyn jäljiltä. Vapepalaiset lähtivät 28.12. aamulla liikkeelle Savonlinnassa, Juvalla, Sulkavalla ja Mikkelissä. Illan pimentyessä Vapepalaiset laskettiin kotiin, sähkömiesten jäädessä korjaamaan vikoja. Kakkiaan mukana oli 72 vapaaehtoista. Sulkavalla toimintaa jatekettiin vielä 29.12. neljän Vapepa-partion voimin.

Kiitos kaikille Vapepalaisille, olitte suureksi avuksi sähköyhtiölle ja näin moni koti sai sähköt nopeammalla aikataululla.


Joulutervehdys Puumalasta!

Kulunut vuosi on ollut hälytysten suhteen hiljaista aikaa meidän toimikunnassa. Toisaalta, se tarkoittaa myös sitä että meidän suunnalla ei ole ollut "hätiä mitiä". Kiitokset kuluneesta vuodesta kaikille tasapuolisesti, suunnataan avoimin mielin tulevaan vuoteen 2012! Rauhallista Joulunaikaa toivottaa Puumalan paikallistoimikunta.

Hyvän Joulun toivotukset

Vuosi 2011 alkaa lähestyä loppuaan ja on aika tehdä yhteenvetoa vuoden aikaansaannoksista niin työpaikoilla kun vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa. Kulunut vuosi on ollut Pohjois-Karjalan seudulla ollut etsintöjen suhteen rauhallista aikaa ja moni uusi mukaan tullut toimija on varmaan tuntenut itsensä toimettomaksi vapepan toiminnassa.


Hyvän Joulun toivotus

Näin alkaa tapahtumien täyteinen vuosi lähestyä loppuaan. Vuodenvaihtumisen aikaan on mahdollisuus katsoa kulunutta vuotta, mitä on tapahtunut, mitä itse oli vuoteen suunnitellut ja mitä lopulta sai aikaiseksi. Totta on jonkun viisaan toteamus, että "Tulevaisuus tehdään".

Vaikka suunnitelmia teemmekin, voi tapahtua jotain, joka muuttaa suunnitelmamme tai tekee ne jopa tyhjiksi. Alkuvuodesta teemme yhteenvetoa 2011 toimintasuunnitelmiin verraten ja todetaan, mikä jäi vielä vuoteen 2012 odottamaan ilmestymistään.


Martti Kutilainen - Vuoden Vapaaehtoinen Pelastaja 2011

Martti Kutilainen Kanta-Hämeestä valittiin Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vuoden 2011 valtakunnalliseksi pelastajaksi. Kutilainen oli kuluneen vuoden aikana useassa pelastustehtävässä. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu onnittelee ja kiittää Kutilaista.

Valokuvia Vapepa-toiminnasta?

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun esitteitä ja mainosjalkoja (roll-up) ollaan uusimassa. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, tämän vuoksi etsimme Vapepa-toiminnasta osuvasti kertovia valokuvia.

Jos sinulla on hyviä otoksia ja haluat antaa niiden käyttöoikeuden Vapepan käyttöön, niin kuvasi ovat erittäin tervetulleita.

Lähetä kuvasi koordinaattorille osoitteeseen:

jari.honkanen@punainenristi.fi