Helsingin paikallistoimikunta, Stadivapepa

Helsingin paikallistoimikunta toimii Helsingissä ja yhdistää helsinkiläisiä vapepalaisia, mutta toiminta-alueena on tarvittaessa koko Helsingin ja Uudenmaan piiri.

Tervetuloa uudet jäsenet!

Helsingissäkin Vapaaehtoinen pelastuspalvelu ja sen hälytysryhmät saavat vuosittain useita hälytyksiä viranomaisilta. Tehtävät voivat olla hyvin monenlaisia, joskin suurin osa on kadonneiden etsintöjä ja ensihuoltotehtäviä. Kaikki vapaaehtoisesta auttamisesta kiinnostuneet ryhmät ovat tervetulleita mukaan toimintaamme. Tarpeen mukaan voimme järjestää esimerkiksi toimintamme esittelytilaisuuksia ja auttaa alkuun mm. tarvittavaan Vapepa -koulutukseen opastamisessa.

Jos haluat yksityishenkilönä mukaan, valitse jokin toiminnassamme jo mukana oleva ryhmä ja liity siihen. Alla listattuna toiminnassamme mukana olevat ryhmät. Ota tarvittaessa yhteyttä Ekiin tai Jukkaan, mielellämme autamme.

Kokoukset

Toimikunta kokoontuu kuusi kertaa vuoden 2012 aikana. Vuoden aikana tavoitteena on kehittää kokouksista enemmänkin kokontumisia, joissa on muutakin ohjemaa kuin esityslistan läpikäynti. Toki tänäkin vuonna haluamme parantaa ryhmien välistä yhteistyötä kuin myös hälytys- ja toimintavalmiuttamme. Siksi kokousten oheisohjelma muodostunee näitä tavoitteita tukevista tietoiskuista. Erityisesti tästä syystä kaikki, ihan jokainen on tervetullut mukaan.  

Jollet ole vielä ollut mukana, tule nyt ja auta meitä kehittämään omaa toimintaamme. Ei sitä kukaan muukaan tee. Ja vielä kerran, tämä koskee ihan jokaista, ei vain ryhmien vetäjiä.

Stadivapepan alkuvuoden 2012 kokoukset löytyvät tapahtumista ja loppuvuosikin kokousuutisista. Merkitse päivät kalenteriisi!

Hälytyskortti 2012

Toimita ajan tasalla oleva uusi hälytyskortti mahd. pian, aivan viimeistään tammikuun 2012 loppuun mennessä..
Huomaa, että kohdassa "RYHMÄN/YKSIKÖN YHTEYSTIEDOT" mainitulle henkilölle lähetetään jatkossa mm. kokouspöytäkirjat.

Harjoitukset

Seuraava yhteisharjoitus Helsingin poliisin kanssa on keväällä 2012. 
- tärkeä saada ihmisiä mukaan, valmistautukaa!

Stadivapepan harjoituskoordinaattorina toimii Jukka Lehtiranta. Jos jollakin on ideoita harjoituksen suhteen tai jopa kiinnostusta järjestä sellaista, ota yhteyttä.

----

Kuva: Vuosaaren VPK:n ja pelastuskoirien merellinen yhteisharjoitus

 

Uutisia

Julkaise syötteitä